Yöelämä on murroksessa, mutta mitä sille pitäisi oikeasti tehdä?

Koronapandemiasta on kulunut jo viisi vuotta, mutta sen jälkimainingit näkyvät edelleen kaupunkien yökulttuurissa ja sen toimintaedellytyksissä. Muutos ei tietenkään johdu enää pelkästään pandemian vaikutuksista, vaan yleisemminkin yöelämän kuluttamistottumusten muutoksista, yöllisen ajan yhteisöjen sirpaloitumisesta, hintojen noususta ja sukupolvenvaihdoksesta. Ilmiö ei ole tuttu pelkästään meillä täällä Suomessa, vaan nämä muutokset tapahtuvat joka puolella maailmassa. Koronapandemiasta kasvoi kokonainen ikäkohortti, joka oppi juhlimaan ja viettämään hauskaa aikaa yhdessä ilman klubeja ja etablotuneita yöajan instituutioita.

CNN julkaisi pitkähkön jutun huhtikuussa Berliinin klubikulttuurin murroksesta ja siitä, kuinka z-sukupolvea ei enää kiinnosta hyperkaupallistuneet ja eksklusiiviset kansainväliset megaklubit vaan paikat, missä voi olla huoleton oma itsensä ja viettää aikaa ystävien kanssa. Toisena merkittävänä nostona jutussa oli klubien ja yökerhojen hintojen nousu niin korkealle tasolle, että nuorilla ei ole enää varaa käydä niissä. Klubit ovat näin ollen osittain muuttuneet eksklusiivisiksi ”luksuspalveluiksi”, mitä voivat käyttää vain paremmassa sosioekonomisessa asemassa olevat kuluttajat. Osittain näiden seurauksena Berliiniin on muodostunut vireä underground yhteisö, mikä järjestää tapahtumia muualla kuin klubeilla. Klubien tyhjenemisen seurauksena Berliinissä on jo ikoninen Watergate klubi sulkenut ovensa viime vuonna ja omintakeinen Wilden Renate klubi on päättänyt sulkea ovensa vuokrasopimuksen päättyessä tämän vuoden lopussa.

Vielä heikompi tilanne on Iso-Britanniassa, jossa viimeisen neljän vuoden aikana 37% yökerhoista on lopettanut toimintansa. Arvion mukaan tällä tahdilla Iso-Britanniassa ei ole yhtään yökerhoa jäljellä vuonna 2030. Britannian Nighttime industries associationin (NTIA) toimitusjohtaja Michael Killin mukaan yöelämässä ei ole kysymys vain viihteestä, vaan identiteetistä, yhteisöstä ja taloudesta. Ja vaikka pyörän uudelleen keksiminen ja yöelämän tarjoaminen uudenlaisissa paikoissa yksittäisinä tapahtumina (mitä myös Helsingissä tehdään), voikin olla hetkittäinen piristysruiske kaupungille ja sen taloudelle, sen arvioidaan olevan vain laastari ja jättävän isomman systeemisen ongelman juurisyyt hoitamatta.

Myös Suomen isommat kaupungit eivät ole tältä turvassa. Pandemian jälkeen klubit ovat tyhjentyneet ja useat Helsinkiläiset toimijat ovat joutuneet taloudelliseen ahdinkoon. Tilavuokrien seuratessa markkinoita ja asiakasmäärien vähetessä edessä on vaikea yhtälö, mitä ei voida ratkaista pelkillä kosmeettisilla operaatioilla. Esimerkiksi Helsingin ydinkeskustan klubien ja baarien hinnat ovat nousseet niin korkealle, että pääosin vanhemmilla ja taloudellisesti vakavaraisilla kuluttajilla on varaa viettää niissä bileiltojaan. Tällainen palvelujen alueellinen segregoituminen iän ja sosionekonomisen aseman mukaan voidaan nähdä myös syrjivänä. Tämä ei kuitenkaan ole pavelun tarjoajien vastuulla. Yöajan kulttuuripalveluita tarjoavat yritykset joutuvat täysin ymmärrettävästi kohdentamaan tarjontaansa maksukykyiselle asiakaskunnalle saadakseen tähtitieteellisen vuokransa ja työntekijöiden palkat maksettua. Vika ei missään muotoa ole myöskään siinä, että myös vanhemmalle väestölle tarjotaan palveluita vaan siinä, että he ovat ainoita, joille näitä palveluita on kannattavaa tarjota. Tämä ei ole kestävää ajattelua ja voi pitkällä tähtäimellä tehdä tilanteesta vielä hankalamman sekä taloudellisesti, että kulttuurisesti.

Mikä siis neuvoksi?

Näiden ongelmien ratkaiseminen ei ole helppoa, mutta ne ovat ratkaistavissa. Seuraavassa muutamia suuntaavia ajatuksia. Ensinnäkin, yötalous- ja kulttuuri on tunnistettava sekä taloudellisesti, että kulttuurisesti merkittäväksi vireystekijäksi kaupungeissa. On huomioitava, että sen merkitys on suureksi osaksi myös epäsuoraa, vaikuttaen epäsuorasti myös muihin sektoreihin, kuten majoitusbisnekseen, turismiin, ravintoloihin, liikenteeseen ja turvallisuuteen. Toiseksi, kulttuurialan toimijoilla tulisi olla mahdollisuuksia vuokrata tiloja kohtuulliseen hintaan ja uusia yksityisiä toimijoita tulisi tukea enemmän. Kolmanneksi, kuntien, kaupunkien ja valtion avustuksia tulisi jakaa reilummin myös pienille uusille toimijoille, eikä vain erilaisille jättihankkeille kuten isoille festivaaleille tai urheilutapahtumille. Neljänneksi, yöelämän sukupolvenvaihdosta tulisi tukea ja tarjontaa pyrkiä monipuolistamaan kestävällä tavalla, missä jatkuvuudesta huolehditaan ja yöajan yhteisöt pyritään elvyttämään. Tämä tarkoittaa jatkuvaa tapahtuvuutta ja huomion siirtämistä pelkkään liikevoittoon keskittyvistä lähinnä kesäaikaan tapahtuvista ”one-off” -illoista pysyvyyteen ja koko kaupungin yöyhteisön kattavaan strategiseen ohjelmointiin koskien myös näillä leveysasteilla hankalaa talviaikaa. Viidenneksi, kaupunkien tulisi kehittää todellinen yöajan visio ja strategia, mikä perustuu kentän kuunteluun, tutkittuun tietoon ja tiedonkeruuseen sekä pitkäjänteiseen yhteiskehittämiseen.

Lopuksi

Kiinnostava, tuottoisa ja kestävä urbaani yökulttuuri rakennetaan ruohonjuuritasolla. Sitä ei rakenneta pörssiyritysten neuvotteluhuoneissa. Yöelämä on voimakkaassa murroksessa ja meidän on elintärkeää kuunnella nuorempia sukupolvia, jotka rakentavat tulevaisuuden kulttuuria ja antavat 30 vuoden kuluttua tilaa taas uusille ideoille. Tämä muutos edellyttää meiltä vanhemmilta kykyä laittaa omat ideamme sivuun ja varmistaa, että myös nuoret saavat mahdollisuuden jättää oman perintönsä urbaaniin kulttuuriin. Minä elin oman nuoruuteni reivaten apinan raivolla savuisissa huoneissa, mutta se ei välttämättä tarkoita sitä, että se on se tulevaisuuden juttu. Nuoret luovat ajassa oman kulttuurinsa ja meidän on tuettava sitä. Tämä on yksi niistä asioista, minkä vuoksi myös yhdistyksemme on olemassa.

Jyrki Nummisto

Toiminnanjohtaja

Nightshift Finland ry