
jäseneksi?
Lııttymällä jäseneksi tuet toimintaamme ja autat meitä tekemään työtä kaupunkien yöllisen kulttuurin, vireyden ja turvallisuuden kehittämiseksi. Jäsenyytemme jakaantuu kolmeen eri vaihtoehtoon, Organisaatiojäsenyyteen, kannatusjäsenyyteen ja yhteisöjäsenyyteen.
Organisaatiojäsenistöön kuuluvat liiketoimintaa harjoittavat yritykset, yleishyödylliset järjestöt ja julkisoikeudelliset yhteisöt (kunnat tms.). Kannatusjäsenistöön kuuluvat yksityishenkilöt ja yhteisöjäsenistöön kuuluvat kaikki sellaiset toimijat, jotka eivät harjoita liiketoimintaa, mutta voivat muuten toimia vapaan taiteen tai alakulttuuritoiminnan kentällä. Tällaisia jäseniä voivat olla esimerkiksi erilaiset underground kollektiivit ja aktivistiryhmät
Kannatusjäseneksı voı liittyä kuka tahansa ja jäsenyyteen kuuluu useita jäsenetuja. Kannatusjäsen voi myös hakea täysjäseneksi. Se vaatii toimintaan sitoutumista ja jäsenyydestä päättää Hightshift Finlandin hallitus tapauskohtaisesti.
Organisaatio- ja yhteisöjäsenet ovat täysjäseniä ja niistä päättää nightshift filandin hallitus.
Jäsenhinnat ovat vuonna 2025 organisaatiojäseniltä 200e/vuosi ja kanntusjäseniltä 20e/vuosi. Jäsenyys on voimassa yhden kalenterivuoden tammikuusta joulukuuhun. Jäseneduista saat lisää tietoa, kun klikkaat itsesi verkkokauppaamme.
