Onko yöelämästä tullut eksklusiivista luksuspalvelua, johon vain osalla on varaa?

Ajattelin jatkaa aiemmin viime viikolla Helsingin sanomissa olleen jutun pohjalta pohdintaa siitä, onko yöelämästä tullut keski-ikäisten tai sitä kolkuttelevien varakkaampien kaupunkiasukkien luksuspalvelua?

Esitän tämän kysymyksen sen takia, että gentrifikaation ja tämän hetkisen taloustilanteen takia kaupunkien tilavuokrat ja yökeitaiden hintatasot ovat nousseet huikealle tasolle. Tämän lisäksi uudet nuoret sukupolvet ovat alkaneet etsiytyä muunlaisiin ajanvietteisiin, eikä heitä enää kiinnosta yöelämän tarjonta samaan malliin kuin ennen. Tämä johtuu tietysti osittain nuorempien sukupolvien arvomaailman ja intressien muutoksesta ja se voi olla yksi tulevien blogikirjoitusten aiheista, mutta tällä kertaa keskityn enemmän yöelämän taloudellisten ja sosioekonomisten tekijöiden pohdintaan.

Lähden liikkeelle yöelämän merkityksestä kaupunkien talouteen. Yöelämä tuottaa kaupungeissa paljon sekä suoraa liikevaihtoa (klubit, konserttipaikat, keikkapaikat, ravintolat, baarit, galleriat), että epäsuoraa liikevaihtoa (turismi, majoitusliiketoiminta, logistiikka). Maailmalta löytyy iso määrä tutkimuksia ja raportteja siitä, että niin sanottu yötalous on merkittävä taloudellinen ja kulttuurinen tekijä urbaaneissa keskittymissä ja sen näivettyminen alkaa näkyä kaupungin verotuloissa ja vireydessä ennemmin tai myöhemmin. Esimerkkinä yötalouden suuruusluokista mainittakoon Lontoo, 26,3 miljardia puntaa, New York, 35,1 miljardia dollaria ja Philadelphia 26,1 miljardia. Lisäksi yöllinen infrastruktuuri työllistää miljoonia työntekijöitä maailmanlaajuisesti. Yötaloudella on myös epäsuoria ja hieman näkymättömämpia vaikutuksia. Suuremmat kaupungit ympäri maailmaa kilpailevat nimittäin osaajista ja pyrkivät kasvattamaan työperäistä maahanmuuttoa ja haalimaan opiskelijoita sekä turisteja. Tässä kohtaa kaupungin vetovoimalla ja pitovoimalla on suuri merkitys, mitä tulee esimerkiksi kansainvälisiin yrityksiin ja niiden huippuosaajiin puhumattakaan nuorista opiskelijoista (jotka saattavat jäädä tuottamaan verotuloja valmistuttuaan. Mikäli kaupunki on iltakuuden jälkeen hiljainen, nämä ryhmät äänestävät jaloillaan ja muuttavat paikkaan, jossa vireyttä ja tapahtumallisuutta on. Iso osa maailman kaupunkikulttuureista on nimittäin todella vireää ja ihmiset haluavat viettää aikaansa yhdessä julkisessa tilassa, baareissa, ravintoloissa ja illanviettopaikoissa. Tämä osaajien alueelliseen aivovuotoon liittyvä ilmiö tunnetaan hyvin maailmalla ja meillä ei työikäisten ryhmän voimakkaasti supistuessa ole sellaiseen varaa. Lisäksi se, että kaduilla liikkuu ihmisiä iltaisin ja öisin, lisää alueen turvallisuutta. Kaupungit muuttuvat vaarallisemmiksi, mikäli ketään ei liiku kaduilla pimeään aikaan. Tätä kutsutaan "safety through activity" ilmiöksi ja se tarkoittaa sitä, että mitä enemmän ihmiset liikkuvat ulkona, sitä enemmän turvallisuuden tunne ja turvallisuus lisääntyy.

Toinen iso kysymys ja haaste liittyen yöelämään tulee siitä, että nuoret sukupolvet ovat edelleen se ikäryhmä (vaikka nykyään keski-ikäisetkin bailaavat enemmän), jolla on aikaa, intressejä ja halua juhlia ja viettää aikaa yhdessä musiikista ja tanssista nauttien. Mutta, mikäli heillä ei ole varaa enää mennä mihinkään, niin yrittäjätkin menettävät suuren määrän maksavia asiakkaita. Tähän puolestaan jo liittyy muitakin haasteita, sillä yritysten joutuessa suuntaamaan tarjontaansa keski-ikäiselle varakkaammalle asiakaskunnalle tarjonta yksipuolistuu entisestään. Syntyy pirullinen kierre, missä pikkuhiljaa yhä useampi yön yrittäjä joutuu henkensä pitimiksi tarjoamaan tuotantoja vain pienille kohderyhmille, jotka pystyvät käyttämään ilta- ja yöajan palveluita vain silloin tällöin elämän kiireiden vuoksi. Tarjonnan kaventuessa ja kallistuessa vain paremmin toimeentulevien huviksi pienet ja kiinnostavat konseptit kuolevat pois ja jäljelle jää vai yksipuolinen ja tylsä tarjonta sekä iltaisin tyhjät kadut. Kuulostaako tutulta? Minusta on hyvin surullista, että juuri se ikäryhmä, mille tulisi mahdollistaa omien yhteisöjensä rakentaminen, luoda omaa kulttuuriaan ja tulevaisuuden kaupunkia, on jäämässä sosioekonomisen asemansa vuoksi marginaaliin. Jokaisella nuorella tulisi olla mahdollisuus lähteä yhdessä kavereiden kanssa viikonloppuna ulos, jos haluaa. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikki haluavat tätä tehdä mutta veikkaan, että jos hintataso olisi kohtuullinen ja kohdennettua tarjontaa olisi, moni lähtisi.

Historiallisessa maailmanlaajuisessa tarkastelussa kaikki yölliseen kulttuuriin liittyvät innovaatiot ja uudet ilmiöt, jotka tekevät kaupungista kiinnostavan ja houkuttelevan, ovat nousseet nuorten taiteilijoiden, muusikoiden ja luovan alan tekijöiden keskuudesta. Vireä ja yhteisöllisyyttä kasvattava yöelämä ruokkii koko kaupunkia ja on investointi sen tulevaisuuteen. Sen merkitys tulisi tunnustaa jo tutkimustiedonkin valossa ja kaupunkien tulisi sijoittaa resursseja sen kehittämiseen ja suojeluun. Kaupunkikehittämisessä tulisi huomioida yöllisen ajan spesifejä tarpeita ja suunnitella infrastruktuuria, äänenvaimennusta ja taloutta systemaattisesti. Lisäksi ruohonjuuritason taiteen ja kulttuurin merkitys on tunnustettava, eikä tuijottaa vain etabloituneita valtion tukemia kulttuuri-instituutioita, jotka tällä hetkellä pitävät koko kulttuurin kenttää lähes täysin hallussaan Suomessa. Ruohonjuuritason taiteella ja kulttuurilla tässä kohtaa tarkoitan juurikin niitä pieniä toimijoita, klubeja, hämyisiä kellareita ym., joissa uudet lahjakkuudet heittävät ensimmäisiä keikkojaan ja luovat uutta illan ja yön pimeinä tunteina. Tämän polarisoivan ja eriarvoisen tilanteen ratkaisemiseksi ja kehittämiseksi on olemassa monia keinoja. Toivon, että niihin haluttaisiin tarttua.

Jyrki Nummisto,

Toiminnanjohtaja, Nightshift Finland ry / Väitöskirjatutkija, Aalto yliopisto